Näe lähelle ja Innostu paikallisesta energiasta -tiedotushanke on päättymässä.
Hankkeen viimeinen seminaari pidettiin Seinäjoella Sedu Aikuiskoulutuksen Auditoriossa 29.11.2014. Väkeä lauantaipäivä kokosi vajaa 40 henkilöä. Kiitokset mukana oleville aktiivisesta päivästä.
Päivän tarkoituksena oli antaa tiivis paketti lähienergiaan liittyvistä asioista. Päivä aloitettiin EU;n asettamista tavoitteista, jatkettiin oman maakunnan energiatarpeesta ja edelleen lähialueen ebergiaraaka-aineiden mahdollisuuksiin. Päädyttiin malleihin ja käytännön lähienergian tuottamisen näkökulmaan. Päivä päätettyi sähköä ja lämpöä tuotavan yksikön laitosvierailuun.
Kiitokset asiantuntijoille! Europarlamentaarikko Sirpa Pietikäiselle, Vaasan Energiainsituutin johtaja Erkki, Hiltuselle, Metsäkeskuksen projektipäällikö Juha Viirimäelle, Jepua Biokaasu Oy toimitusjohtaja Kurt Stenvallille, maanviljelijä Urho Karille ja Vaskiluodon Voiman Seinäjoen lämmpälaitoksen toimitusjohtaja Timo Oravalle.
Kiitokset syksyn aikana yhteistä matkaa lähienergia-asioiden parissa kulkeneille aktiivisille osallistujille!
Töitä pitää jatkaa ja nyt aloitetaan valmistautua alkavaan uuteen ohjelmakauteen. Suunnittelemme seuvaavan 2-3 kuukauden aikana Sedun maaseutuohjelman tarkempaa sisältöä, josta on tulossa jatkoa nyt päättyvään tiedotushankkeeseen. Jatkoon on tulossa tiedottamisen lisäksi kehittämistä, erilaisia kokeiluja, pilotointia ja koulutusta.
Seminaarimateraalit:
Sirpa Pietikäisen luentomateriaali
Erkki Hiltisen luentomateriaali
Juha Viirimäen luentomateriaali
Urho Karin luentomateriaali
maanantai 1. joulukuuta 2014
maanantai 29. syyskuuta 2014
NÄE LÄHELLE JA INNOSTU PAIKALLISESTA ENERGIASTA –tiedotushanke
Tulevaisuuden maaseutu Suomessa on monipuolistumisen tiellä. Teknologinen kehitys johtaa siihen, että perinteinen maatalous ei yksinään tarjoa toimeentuloa. Tarvitaan lisää uusia yritys- ja toimintamalleja. Maaseudulla on mahdollista lisätä omavaraisuutta lähellä tuotetulla energialla. Tämä tukee myös uudentyyppisen työn ja yritystoiminnan kehittymistä ja monipuolistaa alueen elinkeinotoimintaa ja mikä tärkeintä, vähentää riippuvuutta tuontienergiasta.
Hankkeessa:• tuodaan esiin tietoa ja malleja lähienergian tuotantotavoista
• edistetään maatilojen elinkeinorakenteen monipuolistumista lähienergia tuotannon avulla
• pyritään maaseutualueen yhteistyöllä saavuttamaan elinvoimaisempi ja energiaturvatumpi maaseutu
• tiedotetaan alkavan EU-ohjelmakauden painotuksista edellä mainittujen asioiden toteuttamisessa
• esitellään keinoja hyödyntää EU-rahoituksia mm. investoinneissa.
Infotilaisuudet lähienergiasta kiinnostuneille
Seinäjoen seudun alueella yhteensä 5-6 tilaisuutta syys-marraskuussa 2014vielä jäljellä:
Kurikassa Pitkäjussissa 29.9.2014 klo 19.00
Jalasjärvellä JAKK:ssa 1.10.2014 klo 13.00
(Ilmajoella, Kurikassa ja Jalasjärvellä infotilaisuudessa esitellään samalla
myös Sedu Aikuiskoulutuksen Bioenergia-alan ammattitutkinnon sisältöä.
Tutustumiskäynnit ja tapahtumat
28.10.2014 matka Bioenergia-alan messuille Tampereelle Suurmessuilla esillä lähienergia, tietoa ja osaamista uusista tuotantotavoista ja laitteista. Tutustu päivän ohjelmaan ja lähde mukaan: www.expomark.fi/w/messut/energia/Ilmoittautuminen 21.10.2014 mennessä. Kuljetus 10 €/hlö, Bioenergia-alan AT opiskelijoille 0 €/hlö, ruokailu omakustanteinen.
*********************************************************************************
Hajautettu puuenergia - HKG BioNeer – tiedotustilaisuus. Tule tutustumaan!
Hakkeesta 100% energiaa - kaasua/vetyä/öljyä/sähköä/lämpöä! Uudentyyppinen kokonaisvaltainen tuotantojärjestelmä. Miltä vaikuttaa jos kuutiosta haketta jää tähteeksi vain 100 g tuhkaa, mutta energia 100 %.Pidämme kaksi samansisältöistä tilaisuutta, asiantuntijana Timo Heimonen TurosTeam Oy.
4.11.2014 klo 13.00 Pitkä-Jussi, Hovinkatu 1, 61300 Kurikka
4.11.2014 klo 18.00 Koulutuskeskus Sedu, Kirkkokatu 10, 60100 Seinäjoki
Ilmoittautuminen 31.10.2014 mennessä. Tilaisuudet ovat maksuttomia.
*********************************************************************************
18.11.2014 Tutustuminen lähienergiaa tuottaviin kohteisiin Nivalassa ja Haapajärvellä.
Kohteet:1) Heikki Junttilan maatila Nivalassa, biokaasulaitos jonka CHP-tuotto kuluu maatilalla, lisäksi tila tuottaa omiin koneisiin biopolttoainetta. 2) Haapajärven koulutila, jossa Metaenergia Oy;n konttibiokaasulaitos. Biokaasusta valmistetaan polttoainetta liikenteen käyttöön ja jäännös jae on lannoitetta pelloille. Lisäksi hakkeesta valmistetaan puukaasua lämmön ja sähkön tuotantoon.
Ilmoittautuminen 11.11.2014 mennessä. Kuljetus 10 €/hlö, Bioenergia-alan AT opiskelijoille 0 €/hlö, ruokailu omakustanteinen Haapajärven koulutilalla.
*********************************************************************************
Tilaisuuksiin voi ilmoittautua sähköpostitse:
anja.uhlgren@sedu.fi tai jyrki.ilves@sedu.fi
Tervetuloa mukaan!
Lisätiedot:
Anja Uhlgrén
puh. 040 868 0178, sposti: anja.uhlgren@sedu.fi Sedu Aikuiskoulutus, Ilmajoentie 525, 60800 Ilmajoki
tiistai 23. syyskuuta 2014
Innovaatiokilpailun jatkot
Innovaatiokilpailun jatkot pidettiin Ylistarossa syyskuun 11. päivänä. Tilaisuudessa mukana ideoiden kanssa oli kymmenkunta kilpailijaa.
Aluksi kuultiin Innovaatioleirillä mukana olleiden ideoiden kuulumiset, missä vaiheessa ideapajojen työt ovat nyt ja mitä on suunnitteilla jatkoon. Useat työt olivat jo päässeet hyvään vauhtiin ja eteenpäin mentiin. Ideoista oli jalostunut jo pidemmälle hankkeistettuja asioita, joihin kaavailtiin jo rahoitusta.
Mukana päivässä oli myös niitä ideoiden omistajia, jotka eivät päässeet mukaan kesäkuun leirille työstettäväksi. Niissäkin oli hiukan jatkettu suunnitelmien rakentamista. Tavoitteena oli jatkaa eteenpäin, joten evästyksen paikka oli paikallaan.
Kuulumisten päivitysten jälkeen oli asiantuntijoiden puheenvuorot
Petri Svanbäck Pohjanmaan Ely, antoi hyvän kokonaisuuden tulevaisuuden rahoitusnäkymistä pohtien niitä osin ideoiden näkökulmasta. Myös hän antoi joitakin käytännön vinkkejä tulevaan miten toimia ideoiden eteenpäin viemisessä.
Ajatuksia Leader toiminnan näkökulmasta toivat Mervi Niemi-Huhdanpää Aisapari ry ja Sinikka Koivumäki Liiveri ry sekä Kati Vaissalo YHYRES ry. He kehoittivat myös olemaan yhteykissä tulevan ohjelmakauden alettua.
Innovaatiot, yritystoiminta, yksityisraha – pankin rahoittajan näkökulmasta. Selväksi tuli, että rahoittaja edellyttää selkeätä jäsentämistä siitä, miksi pankin pitäisi lähteä rahoittamaan hanketta. Omaa rahaa tarvitaan myös, julkisen rahan määrä ei yksin riitä, kertoi Mikko Yli-Kuivila Lapuan Osuuspankki.
Mitä pitää huomioida ennen hankkeen tai innovaation toteuttamista asioita listasi Tapani Saarenpää Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan Ely, joka oli jo leirillä opastamassa leiriläisiä.
Onko Innovaatioleiritoiminta-mallilla tulevaisuutta? kysymys herätti vilkasta keskustelua. Päätettiin, että asiasta ottaa kiinni tulevaisuudessa toimintaryhmät ja Sedu Aikuiskoulutuksen - hankkeet, koska projektipäälliköt poistuvat vuoden vaihteessa kuviosta.
Kiitos yhteistyöstä ja onnea matkaan!Anja ja Kirsti
keskiviikko 11. kesäkuuta 2014
Happea haukkaamassa
Tänään torstaina katsotaan, millaisia innovaatioita ideoista on syntynyt. Eilen haukattiin happea tiiviiden työpajarutistusten välissä Isonkyrön maisemissa, Marjamäen laavulla pannukahvia nauttien. MDI:n Tommi Ranta herätteli keskustelua tähänastisista pohdinnoista ja kaikki pajat saivat jättää kädenjälkensä veistämällä puupalikkaa, josta syntyi yhteinen taideteos retkeilyn päätteeksi.
tiistai 10. kesäkuuta 2014
Innovaatioleiri täydessä käynnissä
Yllä olevissa kuvissa ovat hahmotelmat ensimmäisenä innovaatioleiripäivänä kehitellyistä ideoista. Kaikkiaan leirillä on 5 pajaa luomassa ideasta innovaatiota, tässä neljän pajan tuotokset. Antoisa ja aurinkoinen päivä, tästä on hyvä jatkaa eteenpäin!
Leiriläisten näkemys tulevaisuuden kylästä
perjantai 23. toukokuuta 2014
Lähde innovaatioleirille!
Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan yhteinen
Innovaatioleiri 10.- 12.6.2014 Isonkyrön Kalliojärvellä.
Haluatko olla mukana kehittämässä lähi- ja aluetaloutta?
Lähde Innovaatioleirille luomaan uutta yrittäjyyttä alueelle.
Lähi-ideakilpailu on päättynyt ja Innovaatioleirin viisi ryhmää on valittu.
Kerro mihin ryhmään haluaisit ja miksi.
1. Lähienergian tuotanto, uusiutuvista materiaaleista lämpöä ja sähköä kylään.
2. Tienvarsien kasvustoista biokaasua > tekniikkaa ja logistiikkaa
3. Ruoka-automaatista lähiruokaa, lähiruoka-aineiden matka automaatteihin
4. Lähiruokaa verkosta ovelle ja miten se toteutetaan
5. Lähimatkailun läpimurto ja toteuttaminen
Leiriohjelma:
Tiistai 10.6.2014
9.30 Tulokahvit
10.00 Leirin aloitus
11.30 Lounas
12.15 pajatyöskentelyn aloittaminen MDI
19.00 Illallinen
Keskiviikko 11.6.2014
7.00 Aamiainen
8.15 Aamun avauspuheenvuoro: Sitra Lari Rajantie
työt pajoissa jatkuvat
12.00 Lounas
Pajatyöskentely jatkuu
18.00 Illallinen
Torstai 12.6.2014
7.00 Aamiainen
8:00 työt jatkuvat
10.00 Kutsuvieraat saapuvat (järjestäjien esittely. leiri innovaatiomenetelmänä)
10.45 Tulosten esittely ja tuomarien arviointi
12.00 Lounas
Irrottaudu omasta arjestasi ja lähde innovoimaan uutta lähitaloutta!
Ilmoittaudu 27.5.2014 mennessä: anja.uhlgren@sedu.fi (040-8680178)
Leirin toteuttavat Sedu Aikuiskoulutus, Maaseutuverkosto ja MDI.
Yhteistyössä myös vahvasti mukana:
Kyrönmaan monipuolistuva maaseutu –hanke, Vaasan ammattikorkeakoulu ja Lähiruokaa Kyrönmaalta, maalaismakuja ruokapöytään –hanke, Maaseutuohjelman satoa –hanke, Thermopolis Oy, YHYRES ry, Aisapari ry, Kuudestaan ry, LIIVERI ry, Suupohjan Kehittämisyhdistys ry, Vaasan Yliopisto Levón-instituutti, SeAMK, Metsäkeskus, Frami, Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Etelä-Pohjanmaan Liitto, Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto
Innovaatioleiri 10.- 12.6.2014 Isonkyrön Kalliojärvellä.
Haluatko olla mukana kehittämässä lähi- ja aluetaloutta?
Lähde Innovaatioleirille luomaan uutta yrittäjyyttä alueelle.
Kesäkuun alussa Isossakyrössä järjestetään Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan innovaatioleiri. Leirillä työstetään ideoita joiden avulla saadaan lisäarvoa lähitalouteen hyödyntämällä alueen resursseja nykyistä paremmin, samalla luodaan uutta elinkeinotoimintaa ja yrittäjyyttä alueelle.
Leirillä vielä muutamia paikkoja vapaana. Leirille tulo edellyttää, että olet mukana kolme päivää, mikä sisältää kaksi yöpymistä leirillä. Mukaan tarvitaan avointa ja heittäytyvää mieltä. Leiri on sinulle maksuton sisältäen yöpymiset ja ruokailut.
Lähi-ideakilpailu on päättynyt ja Innovaatioleirin viisi ryhmää on valittu.
Kerro mihin ryhmään haluaisit ja miksi.
1. Lähienergian tuotanto, uusiutuvista materiaaleista lämpöä ja sähköä kylään.
2. Tienvarsien kasvustoista biokaasua > tekniikkaa ja logistiikkaa
3. Ruoka-automaatista lähiruokaa, lähiruoka-aineiden matka automaatteihin
4. Lähiruokaa verkosta ovelle ja miten se toteutetaan
5. Lähimatkailun läpimurto ja toteuttaminen
Leiriohjelma:
Tiistai 10.6.2014
9.30 Tulokahvit
10.00 Leirin aloitus
11.30 Lounas
12.15 pajatyöskentelyn aloittaminen MDI
19.00 Illallinen
Keskiviikko 11.6.2014
7.00 Aamiainen
8.15 Aamun avauspuheenvuoro: Sitra Lari Rajantie
työt pajoissa jatkuvat
12.00 Lounas
Pajatyöskentely jatkuu
18.00 Illallinen
Torstai 12.6.2014
7.00 Aamiainen
8:00 työt jatkuvat
10.00 Kutsuvieraat saapuvat (järjestäjien esittely. leiri innovaatiomenetelmänä)
10.45 Tulosten esittely ja tuomarien arviointi
12.00 Lounas
Irrottaudu omasta arjestasi ja lähde innovoimaan uutta lähitaloutta!
Ilmoittaudu 27.5.2014 mennessä: anja.uhlgren@sedu.fi (040-8680178)
Leirin toteuttavat Sedu Aikuiskoulutus, Maaseutuverkosto ja MDI.
Yhteistyössä myös vahvasti mukana:
Kyrönmaan monipuolistuva maaseutu –hanke, Vaasan ammattikorkeakoulu ja Lähiruokaa Kyrönmaalta, maalaismakuja ruokapöytään –hanke, Maaseutuohjelman satoa –hanke, Thermopolis Oy, YHYRES ry, Aisapari ry, Kuudestaan ry, LIIVERI ry, Suupohjan Kehittämisyhdistys ry, Vaasan Yliopisto Levón-instituutti, SeAMK, Metsäkeskus, Frami, Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Etelä-Pohjanmaan Liitto, Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto
maanantai 7. huhtikuuta 2014
Takaisin Tahtomaahan
Osallistuin taannoin seminaariin, jossa piirrettiin
lähikuvaa Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan resursseista ja niistä nousevista
liiketoiminta- ja kehittämismahdollisuuksista. Pohjustukseksi Etelä-Pohjanmaan
ELY-keskuksen ylijohtaja Antti-Jussi
Oikarinen muisteli sunnuntaiaamua vuosituhannen alussa, kun pohjalaiset
vetivät aamukahvit väärään kurkkuun: Hesari oli keherannut uutisoida
Etelä-Pohjanmaan auringonlaskun maakuntana, jossa odotellaan viimeisten valojen
sammumista!
Toimittajan ikävän terävä kynä ja juomatta jääneet
aamukahvit jäivät korventamaan pohjalaista omanarvontuntoa sen verran, että
tilastot päätettiin kirjoittaa uusiksi. Maakuntaan haettiin kasvuvauhtia mm.
vahvistamalla tutkimus- ja koulutusrakenteita sekä satsaamalla yritysten
osaamiskeskittymiin. Tuloksena oli yksi nopeimmin kasvavista
kaupunkiseutualueista Suomessa.
Kuluneen talven uutisvirta on ollut vähintäänkin tympiää
luettavaa. Huolestuneet ministerit jauhavat kestävyysvajeesta ja yritykset
ilmoittavat irtisanomisista. Virkamiehiäkin tympii, koska kansa elää
epäterveellisesti, taloussuhdanteet ovat heikot ja palvelujen turvaaminen
hankalaa. Erehdyin urputtamaan yhtälön haasteellisuutta kehittäjäkumppanille,
joka totesi usean vuosikymmenen kokemuksella: – Meidän aluekehittäjien tehtävä
on seurata maailman muuttumista ja tehdä oman alueen yrittäjille ja kehittäjille
ehdotuksia ideoista, joihin meilläkin kannattaisi tarttua. Ja kannustaa
silloin, kun epäusko alkaa vaivata. Aina tulee aika, kun tehdyt panostukset
alkavat kantaa hedelmää ja tuloksista syntyy työtä, jonka varassa alue elää
taas pätkän matkaa.
Meiltä jokaiselta löytyy ideoita, mutta voiko niistä
jalostaa menestyvää (liike)toimintaa, jopa nopealla aikajänteellä? Isonkyrön
Kalliojärvellä järjestetään 10.-12.6.2014 Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan
yhteinen Näe lähelle –innovaatioleiri, jonka tarkoituksena on luoda ja kehittää
uutta yritys- tai muuta toimintaa maaseutualueiden elävöittämiseksi.
Leirille hakeudutaan ideakisan
kautta. Leirille valitut 5 ideaa ja niiden omistajaa saavat ammattimaista
sparrausta, apua ongelmien ja esteiden ratkaisuun, uusia näkökulmia ja
mahdollisuuden kehittää ideasta liiketoimintaa.
Käännetään katseet takaisin tahtomaahan ja tehdään älyttömän
hyvistä ideoista kestävästi kehittyvän maakunnan voimavara.
Kolumnin kirjoittaja Krista Laurila on 37-vuotias projektipäällikkö, kahden pojanviikarin äiti ja yrittäjän vaimo, joka katselee pohjalaista (työ)elämää paluumuuttajan silmin.
torstai 27. maaliskuuta 2014
Innovaatioilla elinvoimaa maaseudulle
LÄHI-päivä 25.3.2014 tapahtumassa pyrittiin löytämään rajapintoja Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan resurssien, kuten lähiruoan, lähienergian, logistiikan, lähireuhujen ja -viljojen kasviravinteiden välille. Tapahtuman tarkoituksena oli avata näitä teemoja ja ottaa askel kohti alueiden yhteistä innovaatioleiriä. Isonkyrön Kalliojärvellä 10.-12.6. pidettävän leirin tavoitteena on löytää alueen resursseja hyödyntäviä hanke- tai liiketoimintaideoita. Tarmo Vuorenmaa aikuiskoulutuspäällikkö, Sedu Aikuiskoulutus avaa asiaa lue lisää; Mikä innovaatioleiri?
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen ylijohtaja Antti-Jussi Oikarinen muistaa ajan, kun maakuntaa pidettiin eräänlaisena auringonlaskun alueena, jossa ei ollut omaa korkeakoulua eikä innovointia. Alueella kuitenkin herättiin ja strategiaksi otettiin innovaatiotoiminnan vahvistaminen.
- Maakuntakeskus on nyt yksi nopeiten kasvavista kaupunkialueista Suomessa. Yksi avainsana on ollut rajapintojen löytäminen, esimerkiksi alueella on ollut henkilökiertoa organisaatiosta toiseen, Oikarinen kuvaili Seinäjoen Framilla pidetyssä LÄHI-tapahtumassa. Alueen innovaatiotarpeet ja mahdollisuudet

Lähiruokaan liittyen nähtiin paljon mahdollisuuksia rajapintojen yhdistämisessä, lähellä tuotettua voitaisiin yhdistää tarinoihin, kuvataiteeseen ja musiikkiin sekä blogeihin. Lähiruoka Päivi Rönni, ohjelmapäällikkö, Kasvua Hämeessä -teemaohjelma
Vaasan yliopiston Levón-instituutin kehittämispäällikkö Pekka Peura muistutti, että uusiutuvan energian potentiaali Pohjanmaalla riittää, mutta haasteena on se, miten asia viedään käytäntöön.
- Oman energian käyttöön saaminen lisää maaseudun elinvoimaisuutta, tuo alueelle rahallista arvoa, lisää ostovoimaa, työpaikkoja ja verotuloja. Mutta tähän kenttään tarvitaan innovaatioita. Lähienergia

Pekka Peura, FT, kehittämispäällikkö, Levon-instituutti, Vaasan energiainstituutti
Biokaasu käyttöön
Oman energian tuottaminen vaikuttaisi myös ruoan kustannuksiin, kuluuhan ruoantuotantoon, varastointiin ja kuljettamiseen öljyä, jonka hintaa ruoan hinta seuraa. Pohjanmaalla alkaa olla esimerkkejä siitä, miten öljylle haetaan vaihtoehtoja. Esimerkiksi Mustasaaressa sijaitseva Stormossenin jätekeskus alkaa tuottaa yhdyskuntajätteistä biokaasua Vaasan linja-autojen polttoaineeksi.
- Biokaasua tuotetaan vuodessa noin 12 bussin ja 1 000 auton käyttämä määrä. Mutta jotta tämä on mahdollista, niin menestymiseen tarvitaan ainakin yksi suurkuluttaja. Kyse on muna-kana-ilmiöstä, kun ei ole tankkausasemia, ei hankita biokaasuautoja ja jos ei ole autoja, ei perusteta tankkausasemiakaan, Johan Saarela Stormossenilta valotti.
Jepuan biokaasulaitos suunnittelee kaasuntankkauspisteen avaamista laitoksen alueelle. Tankkauspistettä voivat käyttää esimerkiksi henkilöautot. Biokaasulaitos käyttää raaka-aineenaan sikaloiden lietelantaa ja perunankuorijätettä. Sen suurkäyttäjiä ovat KWH Mirka ja Snellmannin elintarviketehdas.
- Yhteiskunnassa tarvitaan uudenlaisia pelisääntöjä, nyt yhteisesti on sovittu, mikä on kannattavaa. Lohdutuksen sanana voi todeta, että asioissa on menty eteenpäin, kun noin 20 vuotta sitten meille melkein naurettiin, kun näistä energia-asioista alettiin puhua, Peura huomautti.

Lähirehut ja lähiravinteet teemaa alusti Heikki Koskimies, Sedu Aikuiskoulutus
Myös lähipalveluiden kanssa tarvitaan asennemuutosta, niin, että sitten vasta mennään muualle, kun läheltä ei löydy. Lähipalvelut alusti Heli Siirilä, projektivastaava, Kuntaliitto
Logistiikka aiheena läpileikkaa kaikkia edellä olevia aiheita josta Alpo Kitinoja, projektipäällikkö, Levon-instituutti piti ajatuksia herättävän alustuksen.
Ideakilpailu auki
Päivän päätteeksi avattiin ideakisa, jonka tarkoituksena on saada innovaatioleirille työstettävää. Kilpailu on avoinna kaikille Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan asukkaille, opiskelijoille, yrityksille ja seudulla työskenteleville. Luovuutta saa käyttää, kunhan idea liittyy lähitalouteen ja alueen resurssien hyödyntämiseen. Ideat lähetetään YHYRES-kehittämisyhdistykseen Anja Uhlgrénille tai sähköpostitse anja.uhlgren@sedu.fi 30.4. mennessä.
Teksti ja kuvat: Kirsi Tikkanen ja Kirsti Pastomaanantai 3. maaliskuuta 2014
Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan innovaatioleiri haastaa näkemään lähelle
Isonkyrön Kalliojärvi on valittu yhdeksi tämän vuoden maaseutuverkoston rahoittaman innovaatioleirin pitopaikaksi. Kesäkuun 10.-12. pidettävän innovaatioleirin toteuttaa Sedu Aikuiskoulutus yhteistyössä Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan toimijoiden kesken, mukana ovat viisi Leader-ryhmää, Vaasan yliopiston Levón-instituutti, Thermopolis, Vaasan ja Seinäjoen ammattikorkeakoulut, Frami, Suomen metsäkeskus ja Etelä-Pohjanmaan liitto. Konsultoinnin hoitaa MDI. Innovaatioleirin tarkoituksena on löytää uudenlaista yritystoimintaa tai toteutettavissa olevia hankehakemuksia. Leirille kootaan alueen kehittäjiä, ideoita ja asiantuntijoita.
- Innovaatioleirin avulla nostetaan aluetalouden ja omien resurssien käyttöä esiin. Näin pyritään siihen, että ihmiset ymmärtävät alueensa resurssit, niistä saatavat työpaikat ja näin vähennetään alueelta ulosmeneviä rahavirtoja, kertoo Sedun aikuiskoulutuspäällikkö Tarmo Vuorenmaa.
Innovaatioleiri on uudenlainen toimintatapa intensiiviseen kehitystyöhön, leirillä työskennellään kolme vuorokautta tiettyjen, etukäteen valittujen idearaakileiden kimpussa. Ideat leirille valitaan keväällä järjestettävästä ideakilpailusta. Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaa ovat valinneet leirin teemaksi lähelle näkemisen, eli sen että osattaisiin havaita lähialueiden mahdollisuudet. Näitä mahdollisuuksia tarjoavat esimerkiksi alueella tuotettu ruoka, energia, rehut, palvelut ja näitä yhdistävä logistiikka

torstai 27. helmikuuta 2014
Uutta potkua innovaatioleiristä!
Näe lähelle
-innovaatioleiri on sinulle,
joka halua olla kehittämässä aluettasi
ja tehdä ideastasi yritystoimintaa!
-innovaatioleiri on sinulle,
joka halua olla kehittämässä aluettasi
ja tehdä ideastasi yritystoimintaa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)